Uutisia

Vanha kyläkirkko kutsuu

29.06.2015 18:05
Otavan arvokkain nähtävyys, vanha kyläkirkko, on heinäkuussa sunnuntaisin auki klo 12-15. Tule hiljentymään menneiden sukupolvien pyhäkköön, tuo kesävieraasikin tutustumaan tähän historialliseen rakennukseen, jonka isovanhempamme ja vanhempamme talkootöinä sekä rakensivat että myöhemmin myös...

Mari saapui satamaan!

03.06.2015 17:17
Mari-mattomankeli on nyt otavalaisten käytössä Otavan venesatamassa. Uudenuutukainen, kahden metrin levyinen ja käsikäyttöinen mankeli on pultattu tanakasti kiinni alustaansa, ja me toivomme sen säilyvän kunnossa monen monen vuoden ajan. Uskomme niin isojen kuin pientenkin "pahisten" tajuavan, että...

Tee hyvää ja kerro siitä!

03.06.2015 10:10
Otavan järjestöillä on nyt mahdollisuus kertoa itsestään kolmella ilmoitustaululla, jotka Otava-Seura on teettänyt tähän tarkoitukseen ja jotka on sijoitettu eri puolille Otavan keskustaa: Lähiksen vierelle, Haapasen leipomon pihan reunalle ja kävelytien varteen Lokanpellon Pentintien kohdalle....

Otavassa paloi kahdesti

16.05.2015 18:38
Otavan venesatamassa päätyi vielä talviteloilla seisova asuntolaiva toukokuun toisella viikolla tulipalon uhriksi samoin kuin muutamaa päivää myöhemmin Otavan koulutilan suuri varastorakennus. Tutkimukset molempien palojen syttymisen syistä ovat vielä käynnissä.

Koulutila versoo uutta toimintaa

04.05.2015 10:19
Opetuksen loputtua on Otavan entinen maanviljelysoppilaitos etsinyt uutta linjausta. Oppilaiden tilalle on rivitaloihin tullut uusia asukkaita, Metsämäen tilan omistajat Anu ja Heikki Hämäläinen - vuoden otavalaiset! - ovat vuokranneet navetan lehmilleen ja myös peltoalueita viljelykseen,...

Katupartiotoiminta alkaa Otavassa!

01.04.2015 11:45
  Kevään tullessa nuoret alkavat taas viettää vapaa-aikaa yhä enemmän ulkona - rannoilla,  metsälaavuilla, paikoissa, joissa aikuiset eivät pysty heitä näkemään eikä kuulemaan. Kun yhdessä oloon voi liittyä myös alkoholin tai muiden huumaavien aineiden käyttöä, saattaa syntyä tilanteita,...

Apteekin palvelupiste Otavaan? Allekirjoita adressi!

13.03.2015 17:04
  Kun ns. käsiapteekki yli kolme vuotta sitten joutui Otavan Lähipalvelukeskuksessa lopettamaan toimintansa vastuullisen apteekkarin jäädessä Mikkelissä eläkkeelle, jäi Otava vaille apteekkipalveluja. Lähipalvelukeskuksen kautta on voinut tosin tilata voimassa olevat reseptilääkkeet, mutta...

Otavalaiset liikkeellä liikenteen puolesta

23.01.2015 17:19
Keskusteluiltaan Otavan paikallisliikenteestä oli torstai-iltana 22.1. 2015 saapunut opistolle kolmisenkymmentä otavalaista sekä Mikkelistä joukkoliikenneinsinööri Liisa Heikkinen, Savonlinjan liikenne-esimies Ari Roikonen, Pulkan Liikenteestä Veijo Pulkka ja Ihastjärven Liikenteestä Rauno...

Huolehditaan nuoristamme: katupartiot Otavaankin

18.01.2015 18:00
Mikkelissä ja monilla muillakin paikkakunnilla on katupartiotoiminta tuottanut hyviä tuloksia. Useita vuosia sitten tätä kokeiltiin Otavassakin, mutta vapaaehtoisten aikuisten vähentyessä homma lopahti. Nuoriso-ohjaajat tuntevat "laumansa" ja tietävät, että varsinkin koulujen loppumis-...

Otavan koulutilan toiminta lopullisesti ohi.

20.12.2014 15:46
Kuluneena viikonloppuna järjestettiin Otavan koulutilalla viimeinen joulutapahtuma, jossa voi ostaa  paitsi joulukukkia ja koristeita myös kaikenlaista tavaraa ja tarviketta, mitä koulun vuosisasataisen historian aikana on varastoihin kerääntynyt. Hallikaupalla koneita ja vempaimia, joiden...