Otava-Seuran kuulumisia

Otava-Seura 40-vuotias

Lauantaina 7.9.2019 juhlittiin Otava-Seuran merkkivuotta, sillä seura hyväksyttiin yhdistysrekisteriin vuonna 1979. Seuran 20 perustajajäsenestä ei taida enää monikaan vaeltaa kyläpoluilla, mutta seura elää ja vaikuttaa. Juhlaan osallistui tosin vain kolmisenkymmentä uskollista kyläaktiivia, ja...
+

”Otava-Seuran vuosirenkaita” – 40-vuotisjuhlajulkaisu ilmestynyt

Otava-Seura ry. rekisteröitiin yhdistykseksi 40 vuotta sitten eli vietämme nyt juhlavuotta. Kuluneina vuosikymmeninä seura on ollut monessa mukana – järjestäjänä, avustajana, aloitteentekijänä, yhdyssiteenä kaupungin viranomaisiin. Syyskuussa vietämme koko kylän yhteisiä ”synttäreitä” Otavan...
+

Otava-Seura on uudistumassa

Otava-Seuraa on pitkään pitänyt toimintakykyisenä vanha jäsenistö, josta osa on ollut mukana jo 40 vuotta eli seuran perustamisesta asti. Ikääntyminen on koskenut myös seuran hallitusta. Viime vuosien aikana mukaan on kuitenkin saatu uusia kasvoja, ja eilisen syyskokouksen iloisin anti oli kahden...
+

Otava-Seuran johto uusiutunut

Otava-Seuran syyskokouksessa 2017 vahvistettiin vuodelle 2018 uudeksi puheenjohtajaksi Juhani Manninen, joka on hoitanut väliaikaisesti virkaa edellisen puheenjohtajan Sami Koskirannan paikkakunnalta muuttamisen jälkeen. Sihteeriksi ja varainhoitajaksi valittiin Maija Manninen. Leena Pulfer jatkaa...
+

Otava-Seuran kuulumisia

Miljonäärikysymys valtuustoehdokkaille

Otavalaiset valtuustoehdokkaat tentissä: Kerttu Hakala, Laura Hämäläinen, Martti Jantunen, Pirkko Kuikka, Leena Silvonen-Jokinen. (Kuva: Onni Ojala) „Mihin käyttäisit miljoonan, jos kaupunki antaisi sen valtuuston käyttöön?“  Ja yhtä kiperä kysymys perään:“Mistä menoista leikkaisit, jos...
Lisää

Pannaan ehdokkaat tenttiin!

Otavalla on seuraavissa vaaleissa vähintään viisi ehdokasta, joiden nimiä ja puoluekantoja ei tässä ole tarpeen kertoa. Annamme heille tilaisuuden esitellä itsensä vaalitilaisuudessa, joka järjestetään Huvikummussa ennen äänestystä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Mitä tietoja/suunnitelmia...
Lisää

Ehdokkaita etsitään

Keitä otavalaisia ehdokkaita on tulevissa kunnallisvaaleissa ? Kenestä toivotaan Otavan edustajaa Mikkelin pitäjän aluejohtokuntaan? Näistä aiheista ja parista muustakin keskusteltiin Koulutilalla pidetyssä „kyläkokouksessa“ 11.1. 2017. Kuluvan tammikuun lopulla puolueet julkaisevat...
Lisää

Otava-Seuran syyskokous 2016

  Seuran syyskokouksessa 7.11. 2016 valittiin vuodelle 2017 puheenjohtajaksi edelleen Sami Koskiranta, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Leena Pulfer, hallituksen jäseniksi Leena Hulkkonen, Martti Jantunen, Juhani Manninen, Leila Okkonen, Leena Pulfer, Pentti Raittila, Tapio Rautiainen ja...
Lisää

Se on siinä: Mikkelin pitäjän aluejohtokunta

Keskusteluilta Huvikummussa pani miettimään. Uusi aluejohtokunta kiinnosti: keskusteluiltaan Huvikummussa 16.11. 2016 oli saapunut kolmisenkymmentä osallistujaa. Heistä kymmenkunta edusti otavalaisia järjestöjä, joita aluejohtokunnan perustaminen eniten koskeekin. Illan alusti kauppaneuvos Leo...
Lisää

Aluejohtokunta – siis mikä?

Otavalaiset ovat olleet hämmentävän hiljaa saatuaan tiedon, että tänne ollaan saamassa „Otavan suunnan aluejohtokunta“. Onkohan syynä se, että tämmöistä kummajaista ei ole meillä koskaan ollut  eikä siis myöskään käsitystä siitä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Netistä löytyy hakemalla...
Lisää

Saako Otava kylätalon?

SDP: valtuustoryhmä jätti viime maanantain (21.3.) valtuustokokouksessa aloitteen Otavan kylätalosta. Mistä on kysymys? Otavan opistoalueella sijaitsee vanha päiväkoti, jonka arkkitehti Eero Jokilehto suunnitteli 1950 alun perin opiston johtajan asunnoksi. Kun päiväkotitoiminta kuutisen vuotta...
Lisää

Otava-Seura ry.

Puheenjohtaja:
Juhani Manninen
Pääskyniementie 38
50670 Otava
040 550 0883 jussi.manninen@surffi.fi
Luotu Webnodella