Valkean talon onnistuneet joulumarkkinat

09.12.2018 12:42

Otavan Koulutilan joulumarkkinat 8.12. uudessa pitopaikassa eli ns. Valkeassa talossa olivat menestys ainakin kävijä- ja myyjäluvuista päätellen. Väkeä riitti neljän tunnin ajan tungokseen asti molempiin kerroksiin. Monet otavalaiset olivat tulleet paikalle jalkaisin, parkkipaikat täyttyivät lähinnä toispaikkakuntalaisten autoista. Heitä oli tullut paitsi Mikkelistä myös lähialueilta kuten Ristiinasta, Anttolasta, Hirvensalmelta ja Jyväskylää, Helsinkiä ja Tamperetta myöten, kuten pieni kyselyni osoitti. Myynnissä oli totuttuun tapaan monenlaista käsityötä kuten taidokkaita kudonnaisia, koruja ja puutöitä sekä tietenkin arpoja. Parhaiten taisivat tehdä kauppansa leivonnaiset. Kiitokset tämänkertaisille järjestäjille suuresta työpanoksesta! Toivotaan, että markkinaperinne säilyy ja tämä joulutapahtuma järjestetään myös tulevana vuonna.

Partiolaiset olivat leiponeet monenlaisia herkkuja arpajaisvoitoiksi.

Otavan Palokuntanaisten pöydässä arpajaisvoitot täyttivät pöydän reunasta reunaan.

Takaisin