Huolehditaan nuoristamme: katupartiot Otavaankin

18.01.2015 18:00

Mikkelissä ja monilla muillakin paikkakunnilla on katupartiotoiminta tuottanut hyviä tuloksia.

Useita vuosia sitten tätä kokeiltiin Otavassakin, mutta vapaaehtoisten aikuisten vähentyessä homma

lopahti. Nuoriso-ohjaajat tuntevat "laumansa" ja tietävät, että varsinkin koulujen loppumis- ja

alkamisaikojen sekä hulinapyhien iltoina ja öinä saattaa nuorille syntyä ongelmatilanteita, joita

katupartioaikuiset voisivat lieventää. Katupartion muodostavat 2-3 aikuista, joista yksi on usein

nuoriso-ohjaaja ja muutkin toimintaan lyhyen opastuksen saaneita. Partio, jonka jäsenillä on

toimintaan viittaavat heijastinliivit yllään, kiertelee nuorten suosimilla paikoilla seuraamassa

nuorten käyttäytymistä. Partiolla ei ole poliisioikeuksia eikä tarkoituksena ole "urkkia" tai kannella

jälkikäteen tapahtumista (vaitiolovelvollisuus!), ainoastaan keskustella, kysellä kuulumisia ja

vointia, pahimmassa tapauksessa toimittaa heikkokuntoiset (humalatila tms.) joko turvallisesti

kotiin tai ensiapuun.

Partiokierros kestää 1-2 tuntia kerrallaan, väliajalla palataan Nuorisotalolle virkistymään

kahvikupposella. Toimintaan ei tarvitse sitoutua pitemmäksi ajaksi, yksikin kokeilukerta on jo

hyödyksi.

Nuoriso-ohjaaja Päivä Tick toivoo, että Otavan välittävistä aikuisista ja vanhemmista saataisiin

koottua useita partioryhmiä. 

Kysy lisää tai ilmoittaudu: Päivi Tick puh. 0447943599 tai paivi.tick@mikkeli.fi

Takaisin